Miten meni YritysLohjan vuosi 2024?

Yritysneuvonnan asiakastyytyväisyys huipputasolla.

Kaupunki on järjestänyt vuoden 2024 alusta alkaen omana toimintana yritysneuvonnan aloittaville, toimiville, kehittyville ja kasvaville yrityksille. Yritysneuvonnan asiakastyytyväisyys oli viime vuonna korkealla tasolla, 4,83 (asteikko 1-5). NPS-suositteluindeksi oli puolestaan 87.

Yritysten määrä yleisesti ja neuvonnassa

Lohjalla perustettiin vuoden aikana yrityksiä 293 kappaletta. Lopettaneita yrityksiä oli 218. Nettomääräinen kehitys +75. 2020-luvun aiempina vuosina perustettujen määrä on vaihdellut 300-350 välillä, joten perustettujen määrä jäi jonkin verran alemmaksi. Aloittaneiden yritysten määrään vaikuttaa haastava taloustilanne. Vastaavasti lopettaneita yrityksiä oli jonkin verran enemmän viime vuosiin verrattuna. Yritysmäärän kehitys oli kuitenkin edelleen +merkkinen. Yritysten kokonaismäärä on noin 4 700.

Perustetuista yrityksistä YritysLohjan kautta perustettuja oli 48 kappaletta eli 16,38 %. Yritysneuvonta käynnistyi vuoden alussa, joten ensimmäiset yritykset YritysLohjan toimesta pääsivät uunista ulos maaliskuussa.

Vuoden aikana YritysLohjan aloittavan yrittäjän palvelun piiriin tuli yhteensä 123 yritysideaa eli yksittäistä tapausta, joissa on suunniteltu yrityksen perustamista. Näissä tapauksissa asiakkaita oli 134 eli joissakin tapauksissa mukana on useampi kuin 1 henkilö.

Asiakkaista naisia on 53 prosenttia ja miehiä 47 prosenttia. Ikäjakauman osalta 24-45-vuotiaita on yli puolet asiakkaista, 53 prosenttia. Asiakkaista noin kolmannes (34 %) toimii yksityisen työnantajan palveluksessa ja työttömänä on noin 20 prosenttia. Maahanmuuttajia asiakkaista on 11 prosenttia. YritysLohja on lähettänyt vuoden aikana onnittelukortin kaikille yrityksen perustaneelle lähes 300 yrittäjälle.

Perustettujen ja lopetettujen yritysten toimialajakauma TOP3:

  • Perustetut: Asuin-ja muiden rakennusten rakentaminen, muu liikkeenjohdon konsultointi, moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus.
  • Lakanneet: Asuin-ja muiden rakennusten rakentaminen, muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta, moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus.

Toimivien, kehittyvien, kasvavien ja kansainvälistyvien yritysten neuvonnassa aktiviteetteja oli kaikkiaan 120 yrityksen kanssa. Aktiviteetit jakautuivat seuraavasti: kasvu- ja kehityspalvelut 48 prosenttia, rahoitukset 31 prosenttia, omistajanvaihdokset 20 prosenttia ja kansainvälistyminen 1 prosenttia.

Muita aktiviteetteja liittyen esimerkiksi Lohjalle sijoittumiseen, toimitiloihin, toiminnan kehittämiseen tai jonkin ongelman ratkaisemiseen, yhteistyökuvioihin, asiointia yrityksessä vierailun merkeissä tms. oli kaikkiaan 310 yrityksen kanssa.

Yritysneuvonnassa tärkeää on, että osaaminen on vahvaa ja tiedot ovat jatkuvasti ajan tasalla, vaikka toimintaympäristössä tapahtuukin muutoksia kaiken aikaa. Vuoden aikana esimerkiksi aloittaviin yrittäjiin keskittyvä yritysasiantuntija on pitänyt tietoa ja osaamista yllä lyhyillä infoilla ja koulutuksilla, joita on ollut 50 kpl. Lisäksi lisäkoulutusta on saatu esimerkiksi verotuksen ja vastuullisuuden teemoihin. Suomen Uusyrityskeskuksen ry:n verkostopäiviä on ollut vuoden aikana 4 kappaletta. Toiminnan sisäinen auditointi järjestettiin elokuussa.

Nostoja toiminnasta

Lohja oli ensimmäistä kertaa mukana Kasvu Open Oy:n toteuttamassa Uudenmaan Kasvupolku-ohjelmassa, ohjelmassa oli mukana 11 lohjalaista yritystä. Lohjalaisten määrä oli Uudenmaan kunnista suurin. Kasvupolku on maksuton sparrausohjelma yrityksille, joissa on aitoa kasvuhalua ja kehittämisintoa. Kasvupolulla yritys saa omiin tarpeisiinsa räätälöityä sparrausta, arvokkaita kontakteja ja uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Yhdessä kumppaneiden kanssa toteutettiin tapahtumia vuoden aikana seuraavasti:

  • 25.1 Yrittäjien info, vuodenvaihteessa voimaan astuneet muutokset
  • 26.2 Yksinyrittäjien aamu
  • 15.3 Yrittäjien lounas, aiheena TE-uudistus
  • 18.4 0-3 vuotiaiden yritysten foorumi
  • 4.6 Yrittäjien aamukahvit
  • 4.9 Yrittäjien aamukahvit
  • 10.9 Elinvoimailta
  • 25.-26.9 Lohja Business Event
  • 8.10 Lohjaexpo, rekrymessut
  • 18.10 Yrittäjien lounas, aiheena hankinnat
  • 22.10 Inspiraatiota yrittäjyyteen, tapahtuma yrittäjyyttä suunnitteleville

Alihankintamessuilla 1.-3.10 YritysLohja oli mukana omalla osastolla ja esittelimme paikallisia teollisuuden yrityksiä sekä Lohjaa yrityksen sijaintipaikkana. Alihankintamessut ovat Euroopan suurin teollisuuden alan messutapahtuma. YritysLohjan toimintaa on esitelty myös kumppaneiden tilaisuuksissa, kuten pidetty infoja yritystoiminnasta Luksiassa ja Monitoimikeskuksessa.

Uutiskirjettä lähetettiin noin kerran kuukaudessa seuraavasti: 18.12, 20.11. 2.10. 30.8, 20.6, 31.5, 30.4, 28.3, 1.3, 24.1. Vastaanottajien määrä on ollut noin 3400 / uutiskirje.