Omistajanvaihdos­palvelut

Omistajan- tai sukupolvenvaihdos mahdollistaa usein yrityksen jatkokehittämisen ja kasvun. Yrityksen asema tuotanto- ja palveluverkostoissa säilyy, mikä auttaa kumppaniyrityksiä sekä asiakkaita menestymään edelleen. Samalla myös palvelut ja työpaikat pysyvät.

Omistajanvaihdospalvelut

Hyvin hoidetun yrityksen osto on monesti mainio vaihtoehto työllistyä tai vaihtaa oma palkkatyö yrittäjyyteen. Entäpä jos ostaisit yrityksen, oman yrityksen perustamisen sijaan? Tällöin tuote tai palvelu sekä asiakkaat ovat jo valmiina. Talous on kunnossa ja isommissa yrityksissä myös sitoutunut henkilöstö on toiminnan tukena. Yritystoiminta voi mahdollistaa paremman toimeentulon ja työssä viihtymisen myös yrityksen jatkajalle.

Ostettava yritys maksaa yleensä kauppahinnan jatkajalleen takaisin kohtuullisessa ajassa. Onnistuneeseen yrityskauppaan tarvitaan lähes aina ulkopuolisen asiantuntijan apua.

Yritys­neuvojamme rooli omistajan­vaihdoksissa:

  • Tunnistaa ja tulkita lähtötilanne
  • Auttaa hahmottamaan realistiset tavoitteet
  • Ohjata yritystoimintaa oikeaan suuntaan (lopetus, myynti, kehitys, osto, sukupolvenvaihdos)
  • Rohkaista päätösten tekoon ja tukea päätöksiä
  • Antaa informatiivista tulkinta-apua
  • Auttaa löytämään kohteen arvotekijöitä
  • Haltuunotossa ja kasvussa avustaminen
  • Toimia siltana ja saattajana yrityskaupan päätoimisiin ammattilaisiin

Neuvomme mm. näissä asioissa:

  • Miten valmistaudut omistajanvaihdokseen
  • Miten määrittelet myytävän/ostettavan tai sukupolvenvaihdoksen kohteen
  • Miten kartoitat omistajanvaihdokseen liittyvät haasteet
  • Mitä kysymyksiä neuvotteluissa käydään läpi
  • Miten jatkaja saisi parhaiten liiketoiminnan haluunsa ja miten hän voisi kehittää sitä
  • Neuvomme talous- ja kasvusuunnittelussa, markkinoinnin kehittämisessä ja strategian muokkauksessa

Osta yritys

Uuden perustettavan yrityksen sijaan voi olla joskus järkevämpää aloittaa yrittäminen ostamalla markkinoilla jo toimiva yritys. Lohjan kokoisella paikkakunnalla on tilastojen mukaan vuosittain useampi sata yrityksen omistajaa, jotka olisivat valmiita myymään yrityksensä esimerkiksi eläköitymisen tai perhetilanteen muutoksen vuoksi.

Lue lisää yrityksen ostamisesta

Myy yritys

Oman yrityksen myyntiin liittyy useita eri tekijöitä; jäädään eläkkeelle, halutaan tehdä jotain muuta elämässä, halutaan perustaa uusi yritys ja myydä vanha pois, kilpailija haluaa ostaa liiketoiminnan, jne. On hyvä muistaa, että hyvin hoidetussa yrityksessä on aina rahan arvoista omaisuutta, mikä voidaan myydä liiketoimintakaupalla tai yrityskaupalla. Tärkeää olisi pitää yritys aina myyntikuntoisena, mutta jos mietit yrityksesi myymistä, niin varaa valmisteluun aikaa ainakin pari – kolme vuotta. Yrityskauppa ei yleensä ole nopea prosessi.

Lue lisää yrityksen myymisestä

Omistajanvaihdos- neuvonnan hakupalvelu

MOP-hankkeen yritysten omistajanvaihdosneuvonnan hakupalvelu yrityksen ostamisesta, myymisestä tai sukupolvenvaihdosta suunnitteleville yrittäjille ja yrittäjyyttä suunnitteleville henkilöille.

Yritysten omistajanvaihdospalvelut Palvelun esittelyvideo

Varaa aika

Yritysneuvonta on täysin maksutonta ja ehdottoman luottamuksellista. Noudatamme toiminnassamme Suomen Uusyrityskeskusten laatusertifikaattia. Omia ajatuksia ja suunnitelmia on aina hyvä pohtia yhdessä kokeneen yritysneuvojan kanssa. Voimme hyödyntää neuvonnassamme myös laajan asiantuntijaverkostomme osaamista.

YritysLohjan neuvonta-ajat ovat kysyttyjä. Peruutathan ystävällisesti varaamasi ajan, mikäli sinulle tulee este.

Varaa aika

Oppaita ja hyödyllisiä linkkejä omistajanvaihdokseen

Täältä löydät hyödyllisiä linkkejä suunnitellessasi yrityksen ostamista tai myymistä sekä sukupolvenvaihdostilanteisiin.

Oppaita ja linkkejä