Lohja liittyi mukaan DEFINE verkostoon
Defence Innovation Network Finland (DEFINE) on Riihimäen kaupungin käynnistämä puolustus- ja kaksikäyttöteknologia-alan innovaatioekosysteemi. Se yhdistää kaupungit, yritykset, sijoittajat, koulutustoimijat ja viranomaiset yhteiseen innovaatio- ja kehitystyöhön.
Define on vuodesta 2024 lähtien edistänyt yritysten, tutkimustoimijoiden, rahoitusalan toimijoiden ja Suomen Puolustusvoimien välistä yhteistyötä sekä onnistuneesti tuottanut yrityskiihdytysohjelman kaksikäyttöteknologia-alalla toimiville yrityksille.
Vuoden 2026 alusta Sitra on tukenut Define-verkostoa ja mahdollistanut verkoston laajentumisen valtakunnalliseksi. Verkoston laajentuminen avaa ovia uusille investoinneille, viennille ja työpaikoille nopeasti kasvavalla puolustus- ja turvallisuusalalla.
Define-toimintamallin laajentamisen tavoite on kehittää puolustusteknologista kyvykkyyttä Suomen laajuisesti, joka tukee Suomen eri alueiden ja kaupunkien elinkeinoelämän toimijoiden valmiuksia vastata kansainvälisesti nousseeseen kysyntään puolustus- ja kaksikäyttöteknologiaratkaisujen saralla.
Define-yhteistyösopimuksen hyödyt konkretisoituvat uusina palveluina lohjalaisille yrityksille, innovaatiotoiminnan ja osaamisen kehittymisenä ja liiketoiminnan kasvuna. Osana Define-toimintamallin laajentamista Riihimäki toteuttaa puolustus- ja kaksikäyttöteknologia-alan yrityksille suunnattuja kiihdyttämöohjelmia, joihin lohjalaiset yritykset voivat hakeutua mukaan.
Define-ekosysteemissä toimivat Riihimäen lisäksi mm. Espoo, Forssa, Hämeenlinna, Joensuu, Oulu ja oppilaitoksista Hämeen ammattikorkeakoulu ja Metropolia AMK. Yhteistyösopimus mahdollistaa Lohjan liittymisen osaksi ekosysteemiä ja luo edellä kuvattuja mahdollisuuksia Lohjan ja alueen yritysten kehittymiselle ja kasvulle.