
Hyvä suunnittelu ja riittävä aika ovat tärkeitä omistajanvaihdoksessa
Huhtikuinen keskiviikkoilta sai Lohjan kaupungintalo Monkolan valtuustosalin täyttymään. Mikä aihe sai porukkaa liikkeelle? No, onnistunut omistajanvaihdos oli teemana. Saimme kuulla illan aikana rautaisia, mutta samalla käytännön läheisiä puheenvuoroja omistajanvaihdosprosessin eri näkövinkkelistä.
KPMG:n Joanna Reimari puhui siitä, miten yritys saadaan myyntikuntoon. OP:n rahoitusjohta Jussi Ellisaari kertoi omistajanvaihdoksen rahoituksen mahdollisuuksista. Suomen Yrityskaupat Oy:n yritysvälittäjä Mikko Ruosteenoja avasi puolestaan yrityksen arvon määrittämistä. Saimme kuulla myös Karkkilassa sijaitsevan Tehtaan Hotellin hienon omistajanvaihdostarinan Leena Hassellmanin ja Lasse Lindströmin kertomana.
Omistajanvaihdokset ovat Lohjan kaupunki kannalta tärkeitä. Kyse on esimerkiksi työpaikkojen säilymisestä ja kaupungin elinvoimasta. Vuosia tai jopa kymmeniä vuosia toimineissa on valtava määrä osaamista, joten olisi kannattavaa löytää ostaja, joka vie yritystä eteenpäin.
Tärkeää on myös se huomio, että omistajanvaihdoksen jälkeen yritys lähtee kasvuun muita yrityksiä yleisemmin. Omistajanvaihdokseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Prosessi kestää vähintään puoli vuotta, usein vuoden tai pitempään. Kun prosessiin varaa riittävästi aikaa ja tekee suunnitelmat huolella, yritys saadaan helpommin myytyä.
Lohjan kaupungin yrityspalvelut, YritysLohja on omistajanvaihdoksissa tukena. Jos aihe on ajankohtainen, yritysasiantuntija Jarkko Toivonen auttaa, ota yhteyttä.