Yrittäjänpäivän aamukahvit ja elinvoimailta saivat salit täyttymään
Yrittäjänpäivän aamukahvit 5.9 ja Elinvoimailta 10.9 keräsivät paikalle yrittäjiä sankoin joukoin.
Yrittäjänpäivän 5.9 aluksi nostettiin maljat yrittäjäyhdistyksen pj. Pasi Hotin johdolla. Tilaisuuden ohjelmassa oli Kuntabarometrin tuloksien analysointia, YritysLohjan alkuvuoden toimintakatsaus sekä elinvoimalupauksen välitarkastelu.
Tilaisuuteen oli kutsuttu myös luottamushenkilöitä ja paikalla olikin edustus lähes kaikista valtuustoryhmistä. Keskustelu oli monipuolista ja aktiivista. Puheenvuoroja käytettiin esimerkiksi elinvoiman, työpaikkojen ja kaavoituksen näkökulmasta. Aamupalan lisäksi nautimme kakkukahvit juhlapäivän kunniaksi.
Elinvoimailta tiistaina 10. syyskuuta pureutui aiheisiin, jotka ovat ratkaisevassa asemassa alueen menestyksen ja kehityksen kannalta. Tilaisuuden teemat rakentuvat elinvoiman ympärille eri näkökulmista.
Tilaisuuden avasi kaupunginjohtaja Pasi Perämäki. Tämän jälkeen Suomen Yrittäjien johtaja Harri Jaskari alusti, miten alueen elinvoimaa voidaan vahvistaa. Investors House Oyj:n toimitusjohtaja Petri Roininen puolestaan puhui yritysten kasvusta ja miten sitä edistetään.
Lähivuosina laajalla joukolla yrityksiä omistajanvaihdos on ajankohtaista. Omistajanvaihdoksesta, yrittäjän tärkeimmästä kaupasta kertoi projektipäällikkö Nellie Nyberg Suomen Yrittäjistä.
Elinvoimaa tarkasteltiin myös laajemmalla alueella. Länsi-Uusimaan visiosta keskustelivat paneelissa kansanedustajat Jarno Limnell (kok.), Joona Räsänen (sd.), Henrik Wickström (rkp.) sekä Länsi-Uudenmaan kauppakamarin toimitusjohtaja Tommi Knaapinen.
Tilaisuuden huipensi Diilissä loistanut, lohjalainen Jessi Landen. Idearikas visionääri ja kaupallinen moniottelija Landen puhui verkostoista ja niiden voimasta.